| Katso videoita | Lukijapalautetta | Tulosta värityskuvia lapsille |
| Tuotetiedot | Myyntipaikat | Arvostelukappale |

avainlippuPersonoitu kirja lapselle! Aliisa ja Eetvartti & kaverisynttärit on aivan uudenlainen lastenkirjan ja puuhakirjan yhdistelmä, jonka kuvittajana saa toimia lukija itse! Jos pidät piirtämisestä ja unelmoit lastenkirjan kuvittamisesta, tämä on juuri Sinulle sopiva kirja!

”Nyt lapset saa vihdoin luvan kanssa piirtää kirjaan!”
Palautetta lasten äidiltä

Kirja on suunniteltu niin, että siitä saa tehtyä oman näköisen. Esimerkiksi kirjan hahmoille on annettu ainoastaan nimet, mutta muuten lukija/kuvittaja saa itse päättää, mitä hahmot ovat ja piirtää heidät itse. Mielikuvituksen tueksi on annettu vino pino esimerkkejä keijuista autoihin, prinsessoista vampyyreihin, dinosauruksista viikinkeihin, hämähäkeistä kettuihin, kissoista sammakoihin. Kuvittaja saa käyttää omaa mielikuvitustaan ja muotoilla kirjan henkilöhahmoista juuri sellaisia kuin hän haluaa!

Kirjaa voi käyttää monella tavalla yhdessä ja erikseen. Lapsi voi piirtää itselleen omanlaisen kirjan, jota on ihana lukea myöhemmin. Jos koko perhe on innostunut piirtämisestä, voidaan kirja kuvittaa yhdessä! Lapsi voi kuvittaa kirjan lahjaksi vanhemmalle, isovanhemmalle, kummille tai muulle rakkaalle. Tai lapselle rakas henkilö voi kuvittaa kirjan lapselle lahjaksi. Vaihtoehtoja on monia!

personoitu kirja lapselle
Tämän lastenkirjan saa lapsi tai aikuinen personoida itse! Lopputulos on uniikki kirja, jota on ihana lukea uudelleen ja uudelleen. Tässä kuvittajina Eemil-Eepi 9v ja Roosa-Ilona 5v.

 

Tarina kulkee läpi kirjan kuten normaalissa lastenkirjassa, mutta kuvitus puuttuu melkein kokonaan – inspiraation lähteenä on muutamia valmiita värityskuvia, kuten syntymäpäiväjuhlakattaus ja naamiaisvaatteita. Tarinan joukossa on paljon kuvitustehtäviä, kuten piirrä Aliisa ja Eetvartti, sekä tehtäviä, kuten synttärivaatteiden koristelu, värittäminen ja valinta.

Aliisa, Eetvartti ja muut synttärivieraat viettävät synttäreillä mm. naamiaisia ja kuvittaja pääsee piirtämään mm. viekkaan merirosvon, kiltin noidan ja mahtavan velhon.

Tässä esimerkkiaukeama tarinan alusta, jossa lapsi saa käyttää mielikuvitustaan ja päättää kirjan päähahmot. Olisivatko ne vaikkapa joutsenia tai rock-tähtiä? Tästä tulee täysin personoitu kirja lapselle!

personoitu kirja lapselle
Lastenkirjassa Aliisa ja Eetvartti & kaverisynttärit lapsi pääsee käyttämään mielikuvitustaan ja päättämään kirjan päähahmot! Esimerkkiaukeama.

 

Täydellinen lahja lapselle, joka rakastaa piirtämistä, tai perheelle, joka tykkää piirtää ja värittää yhdessä! Ihana lahja lapsen läheiseltä hänen valmiiksi kuvittamanaan – mikä olisi ihanampi muisto omasta rakkaasta vanhemmat, kummista, isovanhemmasta tmv. kuin hänen itse kuvittamansa kirja.

Katso videoita kirjasta

Tältä videolta näet, miltä itse kuvitettava kirja näyttää. Huomaa, että videolla on uusi kirjaversio, joka odottaa vielä kuvittajaansa! Siksi moni sivu on melkoisen tyhjä: kuin kangas, joka odottaa taiteilijaa! Mukana on toki muutama inspiraatiota tarjoava kuva, jotka voi värittää.

Katso videolta satuhetki, jossa gekkoäiti Klaara Gekko ja Roosa lukevat yhdessä satukirjaa. Roosa on aloittanut luettavan kirjan kuvittamista.

Tällä videolla kirjailija/kuvittaja Kirsi-Maria esittelee itse kuvitettavaa kirjaa (videon ajat 1:05:08 – 1:07:00, video alkaa oikealta kohdalta).

Tällä videolla Roosa 7v esittelee kirjaa (video alkaa automaattisesti oikeasta kohdasta 1:36:04):

Lukijapalautetta

lahja innokkaalle piirtäjälle
Lastenkirjan voi kuvittaa joko lapsi tai aikuinen – Lanaa kuvittaminen rentoutti työpäivän jälkeen.
  • ”Oivaltava kirja!”
  • ”Ihana idea, kun lapsi pääsee itse kuvittamaan!”
  • ”Nyt lapset saa vihdoin luvan kanssa piirtää kirjaan!”
  • ”Mun omaksi suosikiksi tuli Aliisa ja Eetvartti & kaverisynttärit : Kuvita oma tarinasi! Kiinnostuin kuvauksesta ja kun sain kirjan, piti vaan nähdä, kuinka innokkaasti minä -iso täti!?– aloin kuvittamaan lasten kirjaa! ? Puuhaa muutamaksi päiväksi, ja mieluummin iltaisin, sillä kun rankka päivä päättyy, tämä kirja on pelastus! Toimiva keino, jos haluat selvitä stressistä tai unohtaa päivän paineet! Siis oikeesti! Se on jo kuvitettu, ja itse asiassa on kiva katsoa sitä joka kerta uudestaan ja uudestaan ja hymyillä… Hauska kokemus ?Suosittelen lämpimästi❣️ Aikuisille?
    (Lana Laana, palaute Facebookissa, Koikkela Kustannuksen sivun arvioissa)

Tulosta värityskuvia lapsille

Tulosta tästä värityskuvia lapsille! Nämä ovat inspiraatiokuvina kirjassa Aliisa ja Eetvartti & kaverisynttärit:

personoitu kirja lapselle
Esimerkkiaukeama uudenlaisesta lastenkirjasta: vihdoin kirja, johon lapsi (tai aikuinen) saa piirtää luvan kanssa!

Tuotetiedot

  • Nimi: Aliisa ja Eetvartti & kaverisynttärit. Kuvita oma tarinasi!
  • Kirjoittaja ja kuvittaja: Kirsi-Maria Hiltunen
  • ISBN 978-952-69111-8-2
  • Nidottu
  • Koko A4 (21 x 29,7 cm), paino 200 g
  • Sivuja 40, paperi laadukas, sopii hyvin esimerkiksi tussiväritykseen
  • Kieli suomi
  • Julkaistu marraskuussa 2019
  • Taitto Kirsi-Maria Hiltunen
  • Kustantaja Koikkela Kustannus, Ruukki, Suomi
  • Painopaikka Painotalo Plus Digital, Lahti, Suomi

Suomalaista työtä: tehty ja painettu Suomessa!

Myyntipaikat

Saatavilla Koikkela Kustannuksen omasta verkkokaupasta hintaan 10,00€ (sisältää alv 10%).

Katso myös muut jälleenmyyjät.

sisäpiiri lukutoukille
Lukutoukan oma kerho

Arvostelukappale

Toimittajana tai arvostettuna kirjabloggaajana voit saada ilmaisen arvostelukappaleen Kirsi-Maria Hiltusen kirjoista suoraan kustantajalta. Lähetä sähköpostia osoitteeseen

kirsimaria.hiltunen {et} koikkela.fi

ja kerro, mihin tarkoitukseen ja mihin osoitteeseen arvostelukappaleen tarvitset.