Hei rakkaat lukijat!
Olen Anne-Riikka Hanhela, visuaalinen ja introvertti taiteilijasielu, perheenäiti. Vuosien varrella olen häärännyt mm. yrittäjänä, tunnetaitokasvattajana, psykologian opettajana eri koulutusasteilla ja organisaatioissa, uravalmentaja, kirjailijana, kuvittajana, kasvatuspsykologina, kouluttajana. Ydinperheeseeni kuuluvat aviomies ja viisi ihanaa lasta. Onnellisen lapsuuteni elin kolmilapsisessa perheessä sisarusparven keskimmäisenä Paavolassa, jossa vanhempani edelleen asuvat. Lapsuudenkotini ja paavolalainen maaseutumaisema ovat minulle edelleen tärkeät ja rakkaat.
Savolaiskarjalaiset ja pohjoispohjalaiset juureni tarjosivat minulle rikkaan kasvun, henkisyyden ja taiteilijuuden perustan. Ympärilläni olevat murteet, tavat, tarinat, rakkaus kulttuuriin, sukuun, sukujuuriin ja kotiseutuun loivat värikkään ja hedelmällisen pohjan ymmärrykseeni; arvostukseeni suomalaisesta kulttuurista, heimokansoista ja suomen kielen merkityksestä. Tältä vahvalta perustalta olen saanut syntymälahjaksi kuin huomaamatta vahvan identiteetin sekä luontaisen kunnioituksen muihin kansoihin, kulttuureihin ja kieliin.
Erilaisuus on rikkaus. Kielet ovat rikkaus. Elävä – puhuttu ja kirjoitettu – suomen kieli, tapa ilmaista itseäni, ajatuksiani on minulle kallisarvoista. Tämä näkyy myös esikoisromaanissani. Kirjakielen ohella olen tuonut tunneilmaisuun syvyyttä ja voimaa laittamalla henkilöhahmoni puhumaan minulle tuttuja murteita; savolaiskarjalaista ja Oulun murretta. Nämä sekoittuvat romaanissa paikoin keskenään ja yleiskieleen – niinhän me luontaisesti puhumme. Iloista sekakielisoppaa. Voi, kuinka rikas on suomen kielemme!
Kielellisen ilmaisun ohella piirtäminen on rakas harrastukseni. Niinpä halusin piirtää esikoisromaanin kansikuvan itse.
Ylpeästi karjalaissavolaispohjoispohjalainen!
Olen ylpeästi karjalainen, savolainen ja pohjoispohjalainen. Sekakielinen ja -kulttuurinen asuttuani pääkaupunkiseudulla sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Ystävystyttyäni erilaisista kulttuureista ja synnyinsijoilta tuleviin ihmisiin. Olen saanut tuntea, että ihminen pääpiirteissään on samanlainen, olipa assyrialainen tai afrikkalainen. Hän rakastaa ja vihaa, mutta eri kielellä ja kulttuurisilla asetuksilla maustettuna.
”Mee sie, niin mieki meen! Tuu sie, niin mieki tuun! Meekkö nää, nii määki meen? Tuukko nää, nii määki tuun?” Minun kieleni ja kulttuuriasetukseni, molemmat yhtä rakkaita! Karjalaisuus ja savolaisuus tuovat persoonaani ehkäpä vilkkautta, huumoria, herkkyyttä, naurua ja itkua rinnakkain. Karjalaisuus periytyy minulle äidinisän, ukon, suvusta Viipurin läänin Pyhäjärveltä ja savolaisuus äidinäitini puolelta.
Isäni on pohjoispohjalainen – lienevätkö sieltä peräisin sisukkuuteni, oikeudenmukaisuuden vaatimukseni, omanarvontuntoni ja pyrkimykseni tehdä työ kuin työ hyvin. ”Niin, että itseeni ja tekemääni voin olla tyytyväinen.” Tunnistan nuo samat persoonallisuuden piirteet myös kahdella sisarellani, jotka ovat samalla läheisiä ystäviäni.
Elämä on kaikki maailman värit
Vaikkei käsityksiä suomalaisista heimoluonteista jakaisikaan yhtä kaikki elämääni värittävät perhekeskeisyys, suhtautuminen elämään avoimin mielin, sopivalla ylpeydellä, vilpittömyydellä ja nöyryydellä. Piirtäminen, kirjoittaminen, kädentaidot, käsillä tekemisen arvostus, runojen kirjoittaminen, runonlausunta, henkiset arvot, läheiset ihmissuhteet, suvun ja ystävien arvostus sekä liikunta merkitsevät minulle paljon. Kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Kerron esikoisromaanin esittelyssä, että värinä olisin kaikki värit sateenkaaren, unohtamatta harmaan, mustan ja valkean eri sävyjä. Minulle elämä on kaikki maailman värit. Näen ja tunnen ne. Hahmotan maailman niiden kautta. Tarkastelen maailmaa etsien asioille syvempiä merkityksiä – haluan kohdata vaikeatkin asiat avoimesti ja ratkaisukeskeisesti. Luottaen siihen, että elämässä ne ovat kasvunpaikkojani ja mahdollisuuksiani. Kriisit tarjoavat pysähtymisen ja alusta aloittamisen mahdollisuudet.
Esikoisromaani rakkaudesta ja kriisistä
Esikoisromaanini kertoo kriisistä, pysähtymisestä ja uudelleen aloittamisesta. Se on tositapahtumiin perustuva, faktaa ja fiktiota toisiinsa sekoittava nuorenparin rakkaustarina. Kertomus päihde- ja läheisriippuvuudesta. Kertomus näistä vakavista, koko perheen sairauksista. Tositarina siitä, että päihderiippuvuus on sairaus, johon voi sairastua kuka tahansa. Sukupuolesta, ammattiryhmästä, koulutuksesta, sosioekonomisesta asemasta, iästä tai vakaumuksesta riippumatta, jos yksilöllä on perinnöllinen alttius siihen ja hän lisäksi altistaa itsensä erilaisille keskushermostoon vaikuttaville aineille.
Romaani kertoo, miten tuskallista alkoholistin kanssa eläminen on läheisille, puolisolle. Heille, joiden elämää alkoholistin päihteidenkäyttö alkaa hallita, määrittää. Ennen kaikkea romaanin keskeinen sanoma on läheisriippuvuuden tiedostaminen, sen työstäminen ja siitä toipuminen. Itsearviointi ja henkinen työ. Yksin ja yhdessä. Rakkaus. Suhde Jumalaan. Elämän perusta. Onnellisuus. Kaikki on tässä. Nyt.
Aiheina päihde- ja läheisriippuvuus
Olen opettajan ja kouluttajan työssäni pyrkinyt tuomaan esiin päihde- ja läheisriippuvuussairauksia Minnesota-mallin ja -hoidon näkökulmista. Olen levittänyt ymmärrystä siitä, miten laajoista perhesairauksista on kyse ja kuinka Minnesota-mallinen hoito parhaimmillaan voi auttaa. Ennen pitkää ihmiset alkoivat pyytää minua – eri yhteyksissä – julkaisemaan kirjoituksiani aiheesta suurelle yleisölle. ”Voitko kertoa läheisen ja puolison näkökulmasta. Kertoisitko toipumisesta ja toivosta?”
Päihderiippuvuussairauden kemiallista, geneettistä alkuperää, läheisten sairastumista, Minnesota-mallista hoitoa ja toipumista käsitteleville kirjoille on selkeä tilaus yhteiskunnassamme! Kalle Lähde kirjoittaa romaanissaan Happotesti päihderiippuvuussairaudesta. Kirjassaan Loppuluisu hän käsittelee sairaudesta toipumista. Sitä ei tapahdu ilman täysraittiutta, halua elää päihteetöntä elämää. Lisäksi läheisten keskeinen merkitys hoidossa ja toipumisessa on ensiarvoisen tärkeää. Tiedän tämän läheisenä.
Kalle Lähde ja minä tiedämme, mistä puhumme. Meille yhteistä ovat olleet toipumiskokemukset Minnesota-mallisen hoidon avulla, hänelle päihde- ja minulle läheisriippuvuudesta.
Kunnianosoitus menneille sukupolville
Esikoisromaanini on myös kunnianosoitus eri sukupolville ja sotaveteraaneille. Kerrontani sisältää paikoin kuvauksia talvi- ja jatkosodasta sekä lottien tekemästä tärkeästä työstä. Molemmat isoisäni olivat sotaveteraaneja ja äidinäitini palveli sotavuodet muonituslottana eri rintamilla. Olen kasvanut lapsuuteni kuunnellen ja kuullen tarinoita sodasta sota- ja kotirintamilla. Ihmeellisiä selviytymistarinoita.
Näiden tarinoiden kautta olen ymmärtänyt, mikä merkitys on tiedostamisella, surun työstämisellä, jälleenrakentamisella, selviämisellä. Yksin ja yhdessä. Mikä merkitys on rakkaudella, suhteella Jumalaan. Tai minkä merkityksen annamme toisillemme, vihalle, katkeruudelle, erilaisuudelle, elämälle, onnellisuudelle ja anteeksiannolle. Mitä on armo, oikeudenmukaisuus, kunnioitus ja luottamus. Ystävyys. Hyväksyntä.
Kiitokset
Sisarelleni Kirsi-Maria Hiltuselle suurkiitokset esikoisromaanini kustantamisesta! Hän osoitti suurta luottamusta ja rohkeutta kustantaessaan kirjani, joka aihepiiriltään tai käsittelytavan suoruudeltaan on monilta osin vielä tabu yhteiskunnassamme. Tässä hetkessä, jossa tuotetaan ja julkaistaan lyhytnäköisesti mahdollisimman suuri taloudellinen voitto johtoajatuksena ja jossa kaupallisuus, pintaliito ja hetkennälkäisten päiväpulla voivat korvata laadun, sisällön tai sanoman.
Kiitos rakas lukijani, kun tartut tai tartuit kirjaani!