Sairauden nimeltään läheisriippuvuus hoito on mahdollista. Tämä tieto lohduttaa niitä, jotka kamppailevat läheisriippuvuuden ja alkoholismin tai muun perhesairauden parissa – varjoista voi siis päästä valoon. Aiemmin pohdin alkoholismi-sairautta ja siitä toipumista, tässä kirjoituksessa kerron, kuinka läheisriippuvuutta voi hoitaa ja kuinka siitä voi toipua.
Tositapahtumiin pohjautuvan kirjani Riennän, Ruut, riennän elämään itseni näköiseen päähenkilöt Ruut ja Andrea kertovat lukijalleen rakkaustarinan, tarinan nuoresta parista. Riipaisevan rakkaustarinan, koska heidän rakkautensa ei ole voimaannuttavaa, uutta luovaa, puhdistavaa rakkautta. Kirja on samalla myös minunkaltaisten ja tuhansien muiden niiden tarina, jotka ovat eläneet alkoholistin läheisenä läheisriippuvassa parisuhteessa, mutta jotka ovat lopulta toipuneet.
Omat kokemukseni olivat inspiraatio kirjalleni, joka on faktaa ja fiktiota yhdistelevä kaunokirjallinen tarina. Mutta, päihdeperheiden lisäksi muutkin toimintahäiriöiset perheet voivat sairastuttaa jäsenensä läheisriippuvuuteen. Tämä sairaus ei kehity pelkästään alkoholistiperheissä.
Läheisriippuva rakkaus vai aito rakkaus?
Minä ja kirjani Ruut rakastuimme molemmat vähän alle kaksikymppisinä nuorina naisina saman ikäisiin nuoriin miehiin. Olimme onnellisia, täynnä iloa ja suunnitelmia. Ex-puolisoni ja kirjani Andrea olivat ihania, älykkäitä, monilahjakkaita, huumorintajuisia, hauskoja, jännittäviä ja pursusivat suunnitelmia. Maailma oli meille kaikille avoin aarre!
Mutta kaikki ei mennytkään, niin kuin piti! Ei todellisuudessa, eikä romaanissani. Luontaiset toiveet sitä, että opiskelemme, menemme töihin, perustamme yhteisen kodin ja saamme toivottavasti lapsia – olimme molemmat lapsirakkaita – mitään niistä ei tapahdukaan.
Minun rakkauteni, samoin kuin kirjan Ruutinkin rakkaus, muuttuu alkoholistin läheisenä elämiseen: kuluttavaan, ylihuolehtivaan, riippuvaan, kärsivään, ahdistavaan rakkauteen. Sellaiseen, joka ei voimaannuta, vahvista, eikä luo uutta!
Vuosien myötä toiveet, unelmat, yhteinen elämämme muuttuukin epätoivon, painajaisunen, lopulta pimeyden pyöräksi, josta en saa otetta, en löydä ulospääsyä. En silti uskalla hypätä pois. Kirjani Ruutkaan ei uskalla hypätä. Sairastamme läheisriippuvuutta! Se on tapahtunut meille huomaamattomasti.
Läheisriippuva on sairastunut vääränlaiseen vahvuuteen
Ajattelen tänään: läheisriippuvuus on sairastumista vahvuuteen. Minä olin sairastunut
vahvuuteen. Minä jaksan ja selviän, YKSIN! Ulkoiset puitteet, kulissit, ”kaikki on hyvin”. Ylikehittynyt vastuuntunto, käyttäytyminen, kontrollointi, ylihuolehtiminen, suorittaminen työssä ja elämän osa-alueilla johtavat läheisriippuvan siihen, että lopulta hän rajoittaa omaa ja muiden elämää.
Läheisriippuvana olin omavoimaisuuteeni sairastunut, suorituskeskeinen marttyyrisankari. Läheisriippuva luulee olevansa sankari. Tai ei luule, vaan haluaa olla ja uskoo olevansa. Uskottelee olevansa. Hän uskoo, että näin on pakko tehdä. Muuten kaikki vaivalla rakennetut ja ylläpidetyt kulissit särkyvät. Rytinällä. Tätä hän ei halua. Missään nimessä hän ei halua. Hammasta purren on selvittävä.
Rakkauden vastakohta on pelko
Läheisriippuvuus ei ole rakkautta, kuten tänä päivänä rakkauden ymmärrän. Se on hylätyksi
tulemisen pelkoa. Elämänpelkoa.
Tilastojen mukaan 9/10 naisesta ei jätä päihderiippuvaa puolisoaan. Kohtaamattomina, hoitamattomina nämä oireet estävät elämästä omaa elämää ja vaikeuttavat myös läheistemme elämää. Ikävä kyllä ne siirretään myös sukupolvelta seuraavalle, jos läheisriippuvuutta ei tiedosteta ja ymmärretä, eikä aloiteta toipumisen matkaa. Sairauden läheisriippuvuus hoito on siis tarpeellista paitsi yksilöä ajatellen, myös tulevia sukupolvia varten.
Mutta, päihdeperheiden lisäksi muutkin toimintahäiriöiset perheet voivat sairastuttaa jäsenensä. Perheen ahdasmielinen uskonto, jonkun perheenjäsenen mielen sairaus, vanhemman emotionaalinen hylkääminen jne. saattavat olla esimerkkejä toimintahäiriöisistä perheistä. Mikä tahansa traumaattinen tilanne perheessä pitkään jatkuessaan voi sairastuttaa perheenjäsenensä läheisriippuvuuteen.
Askeleet läheisriippuvuudesta toipumiseen ja hoito
Mutta minä en jäänyt pimeään, kuten ei kirjani Ruutkaan. Hänen ja minun tarinamme kertovat toipumisesta, matkastamme valoon ja siitä, että perhesairauksista – päihde- ja läheisriippuvuussairaudet – voi toipua. Voi toipua, kun tekee työtä yhdessä ja yksin.
Minun ja ex-puolisoni toipuminen alkoi, kun ex-puolisoni raitistui Minnesota-mallisessa hoidossa, jossa hoidetaan koko perhettä. Minnesota-mallinen hoito perustuu ryhmäterapiaan ja vertaistukeen. Aluksi ex-puolisoni oli intensiivihoitojaksolla, hänen kohdallaan yhden kuukauden kestäneessä, 12 askeleen toipumisohjelmassa.
Tämän intensiivijakson aikana meillä oli ns. perhekohtaaminen hoitopaikassa, joka kesti yhden viikonlopun perjantaista sunnuntai-iltaan. Meillä se tapahtui intensiivihoitojakson 3. viikonloppuna, jossa me läheiset – ne, jotka päihdeterapeutit olivat kutsuneet perhekohtaamiseen – pääsimme kertomaan omalle päihteidenkäyttäjällemme, miltä on tuntunut elää hänen lähellään.
Tuolloin hän kuuli ja näki meidät oikeasti ensi kerran! Kemialliset aineet eivät pyörittäneet enää
hänen mieltään, ja hän oli hoidossa ymmärtänyt oman alkoholistisen minäkuvansa.
Intensiivihoitojakson jälkeen alkoi jatkohoitomme ex-puolisolleni ja minulle vertaisryhmässä
(11kk), jossa oli muistaakseni 15 muuta pariskuntaa lisäksemme. Hoidosta raitistuneita
puolisoineen. Kokoonnuimme kerran viikossa yhteen. Aluksi tuttu päihdeterapeutti oli mukana,
jonka jälkeen ryhmän vetovastuussa oli yksi raitistuneista.
Terapiakerralla on aina selvät säännöt ja rituaalinsa. Ja jokainen saa puhua puheenvuorollaan niin kauan kuin tarve on. Kukaan ei saa keskeyttää, ja jokaisen vuoro tulee ringissä järjestyksessä, ajallaan.
Tapaamiskerrat saattoivat kestää tuntikausia. Lisäksi ex-puolisoni kävi AA- (nimettömät alkoholistit) ja minä Al-anon (alkoholistin nimettömät läheiset) -vertaisryhmissä. Vaikka parisuhteemme lopulta kariutui jatkohoitomme aikana, niin ystävyytemme jatkui, mutta nyt terveeltä pohjalta. Ex-puolisostani tuli myöhemmin päihdeterapeutti ja olemme näiden lähes kahdenkymmenen vuoden aikana tehneet jonkin verran myös ammatillista yhteistyötä.
Läheisriippuvuudesta toipuminen alkaa myöntämisestä
Nykyään on mahdollista saada myös läheishoitoa. Kaksikymmentä vuotta sitten tällaisia läheishoitoja ei vielä ollut – sairauden läheisriippuvuus hoito on muotoutunut vasta viime vuosina. Tarvetta tälle on, sillä aiemmin toipuminen on vaatinut paljon yksintyöstämistä.
Läheisriippuvuudesta toipumiseni myötä minä en tänä päivänä vaihtaisi mitään elämästäni pois. Virtahevon luoma pimeys on muuttunut valoksi, epätoivo toivoksi, läheisriippuva rakkaus kyvyksi rakastaa aidosti, ja mikä tärkeintä – kyvyksi tuntea omia tunteita ja elää omaa elämää. Ei elää toisen tunteiden ja toisen elämän kautta. Elämää itsensä näköistä ja kokoista!
Kun myöntää oman läheisriippuvuutensa, suuntaa voimavaransa omaan toipumiseen ja
eheytymiseen, sitä kautta selviää. Minulle selviäminen merkitsi kriisin edessä pysähtymistä,
nöyrtymistä, henkistä työtä – yksin (lukeminen, kirjoittaminen, keskustelut, liikkuminen,
henkisyys) ja yhdessä vertaistensa kanssa(perhekohtaaminen, jatkohoito, Al-Anon, alkoholisteilla AA).
Ponnistellen – ja turvautuen omavoimaisuuden sijasta itseään Korkeampaan Voimaan.
Minulle se merkitsi turvautumista Jumalaan. Olen uskonut lapsesta asti, mutta katkerana
läheisriippuvana usein syytin Jumalaa vastoinkäymisistäni. Toivuttuani ymmärsin, että Jumala on vain Rakkaus – Hän oli läsnä koko ajan, minä en vain osannut antaa hänen kantaa minua. Hän pyysi sitä minulta, mutta en antanut hänelle lupaa siihen. Tiedän ja uskon tänä päivänä, että Jumala ei anna minulle mitään muuta kuin rakkautta.
Kohti sisäistä mielenrauhaa
Selviäminen läheisriippuvuudesta vie lopulta kohti uudenlaista, sisäistä mielenrauhaa. Uskaltaa olla heikko ja pyytää apua. Heikkous on todellista vahvuutta! Silloin on omat rajat, jotka tiedostaa. Voi näyttää tunteet, positiiviset ja negatiiviset.
Tiedostettuani läheisriippuvuuteni ja toivuttuani siitä, minusta tuli eheämpi, tasapainoisempi ja
onnellisempi ihminen. En enää hengittänyt samaa ilmaa kuin mitä olin tehnyt aikanaan
epäterveessä riippuvuussuhteessani juovan ex-puolisoni kanssa. Minusta tuli erillinen ja rajat
tunteva ihminen. Toivuttuani minusta tuli myös parempi ihminen ja myöhemmin äiti nykyisen
puolisoni ja minun lapsillemme.
Toivon Sinulle Sydämen hyvää Uutta Vuotta,
PS: jos olet kiinnostunut näistä aiheista ja haluat lukea, millaista alkoholistin ja läheisriippuvan yhteiselämä todellisuudessa on, tartu kirjaani Riennän, Ruut, riennän elämään itseni näköiseen. Kirjaa on saatavilla mm. Koikkelan verkkokaupasta.
Lukunäytteitä voit kuunnella YouTubessa: