Kirja ennakkomyynnissä! Nyt saat kirjan kaupanpäällisenä 3 suurta joulukorttia (21 x 14,8 cm), joiden kuvitukset ovat tästä kirjasta. Kirja on painossa Vihannissa ja julkaistaan marraskuussa 2024. Kirjat lähetetään ennakkotilaajille heti, kun saapuvat painosta.
| Lukijapalautetta | Tuotetiedot | Myyntipaikat |
| Otteita lastenromaanista | Arvostelukappale |
Jouluinen kirja vie seikkailulle Korvatunturille! Kuinka käy joulun ja joululahjojen, kun Joulupukin Suuri Joulukirja, jossa on kaikkien maailman lasten nimet ja osoitteet, menee hukkaan juuri joulun alla? Löytyykö Joulukirja? Saavatko lapset tänä jouluna lahjansa?
Koko perheen satukirjassa seikkailevat mm. Joulupukki, Joulumuori, nokkelat pikkutontut Pikku-Liisa ja Pikku-Kasperi, monet muut tontut, kuten Metsätonttu ja Postitonttu, Ukko-Lappalainen ja vieraat kaukaisilta mailta. Yhdessä he ratkaisevat Joulukirjan arvoitusta.
Kuvitettu saturomaani sisältää 24 jännittävää lukua, sivuja 124. Lähes jokaisella aukeamalla on kuva tuomaan joulutunnelmaa. Voit käyttää joulukirjaa joulukalenterin tapaan lukemalla yhden luvun joulukuun jokaisena päivänä jouluaattoon asti. Tai ahmia koko kirjan joululoman aikaan!
Olisiko tämä jouluromaani koko perheenne uusi jouluperinne?
Kirjan on kirjoittanut käsikirjoittaja-elokuvaohjaaja ja kirjailija P.J. Piippo. Piippo asuu nykyisin Helsingissä, mutta hänen juurensa ovat Piippolassa, Pohjois-Pohjanmaalla, ja Savukoskella, Lapissa.
Kuvitukset on tehnyt Koikkela Kustannuksen yrittäjä, kirjailija, kuvittaja Kirsi-Maria Hiltunen.
Lukijapalautetta
- ”Jännittävä! Ihan oikea saturomaani, upeaa.”
- ”Mukava, että on kuvitukset. Ja ihanat kuvitukset!”
(palautetta heiltä, kenelle kirjaprojektia on alussa näytetty ja pyydetty kommentteja)
Tuotetiedot
- Kirjoittaja: P.J. Piippo
- Kuvittaja: Kirsi-Maria Hiltunen
- Nimi: Kadonnut Joulukirja
- Alanimike: 24 jännittävää lukua
- ISBN 978-952-69515-6-0 (sid.)
- ISBN 978-952-69515-7-7 (EPUB, tulossa)
- Kansi: Kirsi-Maria Hiltunen
- Sidottu kovakantinen kirja
- Koko B5 Eko (246 x 176 cm)
- Sivuja 124, painettu korkeatasoiselle G-Print 130g -paperille
- Kieli suomi
- Julkaistaan marraskuussa 2024
- Taitto Kirsi-Maria Hiltunen
- Kustantaja Koikkela Kustannus, Ruukki, Suomi
- Painopaikka Rannikon Laatupaino, Vihanti, Suomi
Suomalaista työtä: tehty ja painettu Suomessa!
Myyntipaikat
Saatavilla Koikkela Kustannuksen omasta verkkokaupasta hintaan 30,00€ (sisältää alv 10%).
Huom: tämä lastenromaani ja saman sarjan tehtäväkirja alennettuun yhteishintaan vain 42€!
Katso myös muut jälleenmyyjät.
Otteita lastenromaanista
Kirjan johdanto ”Korvatunturilla”
Pohjoiset tunturit nousivat suurina ja mystisinä. Miljoonat tähdet tuikkivat mustalla taivaankannella ja jossain lensi yksinäinen tähdenlento. Kun tarkkaan kuunteli, saattoipa kuulla revontulten salaperäisen suhinan.
Tähän kaukaiseen, nietosten verhoamaan Lapin erämaakolkkaan – jossa kapeat kuuset seisoivat talven lumiviitoissaan – ei ollut löytänyt yksikään ihminen. Mutta kuinka ollakaan, kulki lumessa, talven kuutamossa, suksien jäljet. Latu oli pieni ja kapea ja johti tiheään metsään, erään syrjäisen tunturin juurelle. Latu johti loivalle rinteelle, häipyen pian näkymättömiin.
Kuka kumma jäljet oli jättänyt?
Latu oli pienen ja huomaamattoman tontun, joka oli palannut tarkkailuretkeltään. Tonttu, pieni ja parrakas punanuttu, oli käynyt kurkistamassa, olivatko lapset olleet kilttejä. Oli huomaamattomana hiihdellyt pois tehtyään merkinnät pieneen muistikirjaansa. Niin olivat hän ja hänen tonttutoverinsa tehneet jo vuosisatojen ajan, aina näin joulun lähestyessä.
Minne nuo jäljet johtivatkaan?
Siellä jossain, kapeassa solassa, lumihiutaleitten leijaillessa hiljalleen sinisessä hämärässä, lähestyi Tarkkailijatonttu kaukaista kotikyläänsä pienen lyhdyn ja talviillan kuutamon valaistessa näkymätöntä kulkua.
Kaukaisten tunturimaiden kätkössä, Korvatunturin rinteeltä, avautui näkymä pienenpieneen laaksoon. Suojaisessa laaksossa oli tuo salaperäinen Joulukylä, jota nuo suuret, lumipeitteiset tunturit kivisillä harteillaan suojelivat. Kylä oli kaikelta piilossa ja sinne löysi salaisen tien vain se, joka tien tunsi ja osasi.
Pienten lumikattoisten tonttutupien kivipiipuista nousivat savukiehkurat ja mökkien pikkuisissa ikkunoissa paloivat luokseen kutsuvina himmeät valot. Joulukylän keskellä oli harmaa, hieman muita suurempi mökki. Siinä tuvassa, aivan suuren lahjapajan vieressä, asui itse Joulupukki…
Eräästä luvusta
Takan reunuskivillä paloivat kynttilät liekeissään kaukaisten tähtien ikuista tuiketta. Kotihiiri rapisutteli tuvanylisillä ja kuutamon valo ojentautui yli talvenunta nukkuvan taajan Lapin erämaan. Joulupukki, Muori ja pikkutontut olivat iltateellä ja tutkailivat tuvan ullakolta löytynyttä vanhaa valokuvaalbumia, Pukin kertoillessa kiehtovia tarinoita aikojen takaisista. Olipa yksi vanha kuva Pukin ja Muorin hyvästä ystävästä, itse Ukko-Lappalaisesta. Joulupukki pysähtyi katsomaan kuvaa.
– Eipä ole aikoihin kuulunut Lapin kuulusta velhosta, shamaani UkkoLappalaisesta… Tämä kuva on otettu alkusyksyllä 1923, kun olimme kalastelemassa Maltiotunturin takaisilla erämailla.
– Kuka on UkkoLappalainen? kysyi Pukin sylissä istuva Pikku-Liisa.
– Ukko-Lappalainen on Lapin kiltti noitaukko, joka asuu seitsemän tunturin takana suuressa kodassa, vastasi Joulupukki arvoituksellisesti.
Sillä samaisella hetkellä tuvan ovelta kuului koputus. Ulkoovi narahti, mutta ketään ei näkynyt. Kohta Pukin ja Muorin tuvan hämärään astui tuntematon tulija. Tulijan astuttua takkatulen läikähtelevään valopiiriin, tunnisti Joulupukki hämäristä saapuneen kulkumiehen…
– Ukko-Lappalainen! huudahti hämmästynyt Joulupukki ilahtuneena.
Talvisen iltapäivän hiihtelijä ja kairojen kulkuri oli itse velho Ukko-Lappalainen, korkeaan ikään ehtinyt vääräleuka kaukaa seitsemän tunturin takaa, päivämatkojen päästä. Kumararyhtisen ukon kasvot olivat kolkot mutta lempeät. Ystävällinen hymy paljasti Ukko-Lappalaisen harvat hampaat.
– Ehtoota tupaan! tervehti hän riisuen nahkakintaita luisevista käsistään.
– Tervetuloa Korvatunturille! Olipa kerrassaan sattuma, sillä aivan juuri puhuimme sinusta, toivotti hämmästynyt Joulupukki matkamiehelle.
– Ilahduttavaa nähdä sinua. Mutta mikä sinut tänne kauas Korvatunturille tuo? tiedusteli puolestaan Joulumuori tupaan astuneeltavelholta. Ukko-Lappalainen seisoi takan edessä käsiään lämmitellen ja tuleen tuijottaen. Takan hiilloksen punainen loimu hehkui taianomaisesti ukon uurteisilla, salamyhkäisillä kasvoilla.
– Satuin hiihtelemään tästä ohitse, ja päätin samalla pistäytyä myös teitä tervehtimässä… On kuulemma Suuri Joulukirja joutunut kadoksiin, kuiskasi Ukko-Lappalainen enteellisesti.
– Kuinka hän saattaakaan tietää? supisivat pikkutontut toisilleen.
– No niinhän tuo on kadonnut. Kun kerran olet velho, niin auttaisitko meitä kadonneen Joulukirjan löytämisessä? tiedusteli Pukki Ukolta.
Ukko-Lappalainen käänsi katseensa hehkuvasta hiilloksesta tuvanväkeen ja totesi suuren selvännäkijän vakaalla, rauhallisella äänellä:
– Jo vain. Siksihän tänne saavuinkin…
Ukko-Lappalainen naurahti käheällä äänellään ja käänsi salaperäisen katseensa takaisin takassa tanssivaan tuleen, jossa kipinät kimpoilivat tulikärpästen lailla. Velhoukko myhäili mystisesti ikituleen tuijottaessaan…
Eräästä luvusta
Pikkutontut olivat löytäneet joulukalenterista luistimet, kummallekin omansa, joulunpunaiset. Joulumuori oli ollut kovin kiltti ja luvannut Pikku-Liisan ja -Kasperin mennä heti kokeilemaan niitä. Olivathan he jo oppineet taidokkaiksi luistelijoiksi Joulukylän tonttukoulussa.
Eikä aikaakaan, kun pikkutontut olivat jo tunturilaaksossa, jossa sijaitsi pieni, lumikuusten reunustama metsälampi. Lammen pinta oli peilikirkkaassa jäässä ja jääkannen alla saattoikin nähdä uiskentelevan melkoisen joukon uteliaita kaloja.
Saatuaan luistimet jalkaansa, viilettivät pian Pikku-Liisa ja -Kasperi kuutamon valaisemalla erämaalammen jäällä. Pikkutontuista oli hauskaa tehdä kaarroksia, potkaista jälleen vauhtia ja liukua jään liukkaalla pinnalla että vain tonttulakin tupsu heilui. Jään alla olevat kalat, uteliaita kun olivat, seurasivat pikkutonttujen talvista leikkiä vinhasti mukana kulkien.
Silloin suuri pyrstötähti ylitti Korvatunturin. Valo oli niin voimakas, että se tuntui valaisevan koko pienen tunturilaakson päivän lailla. Pikku-Liisan ja -Kasperin oli ihan pysähdyttävä ihailemaan tuota maanpiiriin joutunutta, taivaankannen halkaisevaa taivaallista näkyä. Kohden koillista, shamaani Ukko-Lappalaisen maita kulkeva tulipyrstöinen komeetta säkenöi ympärilleen kultahehkuista valoa, kunnes se katosi näkyvistä.
– Ehkä meidän pitäisi toivoa jotain, sanoi Pikku-Liisa.
– Toivotaan, että Joulupukin Suuri Joulukirja löytyisi pian, vastasi Pikku-Kasperi.
– Viisaasti toivottu, siis toivokaamme niin, sanoi Pikku-Liisa hymyillen.
Pikkutontut jatkoivat hurmioitunutta luistelemistaan talvi-illan kuutamossa, uteliaitten kalojen sukkelasti seuratessa lammen jääkannen alla.
Eräästä luvusta, s. 78-79 (näkyvät kuvassa ylEMPÄNÄ)
Ja niin pääsivät Pikku-Liisa ja -Kasperi pororeen kyytiin. Lumi pöllysi porovaljakon liitäessä tuntureiden lumisilla rinteillä. Tähdet vilisivät iltataivaan tummalla kannella ja korkeuksissa leiskuvat revontulet löivät taivaisia loimujaan. Oi kuinka pikkutontut nauttivatkaan tuosta vauhdin hurmasta Metsätontun ohjastaessa taidokkaasti rekeä. Vatsanpohjassa oikein kouraisi, niin hauskaa heillä oli.
Ja jos he olisivat malttaneet pysähtyä, olisivat hekin saattaneet kuulla tuon kaukaa tuntureiden takaa kantautuvan soiton, saman, jonka Joulupukki oli laittanut hetkeä aiemmin kummeksuen merkille…
Joulupukki oli kiiruhtanut kotituvalle ja palannut jo takaisin siihen samaiseen kohtaan, jossa oli kuullut kaukaisuudesta kantautuvan kummallisen kuminan. Pukki oli käynyt noutamassa kuulotorven, jolla hän nyt kuulosteli tuota etäisyyksien takaa saapuvaa ääntä.
Joulupukki asetti luisen kuulotorven korvalleen, suuntasi torven kohden koillista, suuntaan, josta arveli ääneen tulevan. Hän kuuli revontulien hiljaisen suhahtelun, mutta muutoin oli äänetöntä…
Oliko hän myöhästynyt, tai kuullut harhoja? Vai oliko kenties mielikuvitus tehnyt Joulupukille tepposet?
Ei, sillä ääni kuului jälleen, mutta nyt kovin selkeänä.
Joulupukki kuunteli ääntä torvellaan, ja kuuli kaukaisen noitarummun etäisen kutsun. Joulupukki tiesi hyvinkin, mitä se tarkoitti. Hän oli saanut tärkeän viestin.
Henkilökohtaisen kutsun.
Aamun tullen hänen olisi lähdettävä pitkälle matkalle…
Arvostelukappale
Toimittajana tai arvostettuna kirjabloggaajana voit saada ilmaisen arvostelukappaleen Koikkela Kustannuksen kirjoista suoraan kustantajalta. Lähetä sähköpostia osoitteeseen
kirsimaria.hiltunen {et} koikkela.fi
ja kerro, mihin tarkoitukseen ja mihin osoitteeseen arvostelukappaleen tarvitset.