Arto Annala on kirjoittanut parinkymmenen vuoden ajan tarinoita ja fantasiaa. Kirja Alakko nää mua? Satua ja totta Oulusta on Arton ensimmäinen julkaistu teos. Arto asuu vaimonsa ja nuorimman lapsen kanssa Oulussa – kaksi vanhempaa lasta asuvat jo omillaan.
Mutta annetaanpa Arton itsensä kertoa kirjoittamisestaan.
Kirjoittamisesta
Mahtipontinen otsikko lempikirjailija Stephen King tyyliin. Lukekaa Liseyn tarina ja Musta torni. Tai lukekaa ne kahdesti. Vielä parempi.
En muista tarkkaan milloin itse aloin lukemaan. Ensimmäinen kirjani oli Tarzan ja pikkuväki ja sen jälkeen olin koukussa. Luultavasti se oli peruskoulun toisella luokalla. Tämän jälkeen kirjat, kirjasarjat ja kirjailijat seurasivat toinen toisiaan. Viisikot, Kolme etsivää, Tarzanit, Neiti etsivät, satukirjat, Upponallet, King, Utrio, Mclean, Cusler, Adams. Lista olisi loputon.
Vuonna 1998 päätin lähteä Oulu-opiston proosakurssille. Se oli pitkäaikainen haave tai ehkä pikemminkin pitkäaikainen aikomus, johon tuolloin oli mahdollisuus. Tytöt olivat jo ehtineet sen verran vanhoiksi (viisi ja kolme vuotta), että heiltä liikeni omaankin harrastukseen aikaa. Nyt joka torstai kaksikymmentä vuotta opistolla käyneenä voi sanoa, että hyvä ettei ole jäänyt
tavaksi.
Kirjoittamisessa viehättää uusien maailmojen luonti science fiction tyyliin. Ja se kun saa mielikuvituksessa kaikkien hahmojen kanssa juosta, hengittää ja tuntea. Lisäksi satujen kanssa pääsee vaikeuksien kautta onnelliseen loppuun. Muutenhan se ei olisi satu.
Ideat kirjoittamiseen tulee usein vahingossa. Jokin sana, lause tai tapahtuma saa mielikuvat rullaan. Joskus tietää ensimmäisen virkkeen. On siis alku. Puuttuu vain sotku ja loppu. Joskus ovat tarinan viimeiset sanat valmiina ja koko tarinan ajan kamalalla kiireellä tähtään vain niihin. Puuttuu siis alku ja sotku. Sotku on työläin. Alku on vaikein. Loppu tekee sotkusta lyhyen.
Kasperi-satu syntyi opiston tunnilla tehtävästä, jossa tarina piti sijoittaa tuttuun paikkaan. Laitoin sadun sankariksi juuri syntyneen poikani nimen sen kummemmin miettimättä jatkoa sadulle. Satu ei kuitenkaan jättänyt minua, vaan vaati lisää ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin satu on kasvanut tarinoista kirjaksi.
Teen tarinoita laiskasti ja hitaasti. Kirjoittamisen täytyy tuntua mukavalta. Niin kuin matkustamisessa matkan pitäisi olla parhain osuus reissussa, ei tuskallisin. Ja sitten viimeisen pisteen jälkeen on mukava löhöillä määränpäässään.
Kunnes on aika aloittaa uusi matka.
Arto
